Sporttileirit
Sankarit on järjestänyt kesäleirejä Hyvinkäällä, sekä osallistunut leirien järjestämiseen myös Tuusulassa ja Riihimäellä vuodesta 2005 lähtien. Tärkeimpinä yhteistyökumppaneina on ollut Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, sekä Hyvinkään kaupunki. Vuodesta 2009 Hyvinkään kesäleirit ovat kuuluneet osana Hyvinkään kaupungin ja Elämäni Sankari ry:n väliseen yhteistyösopimukseen.
Sporttileirien kuvagalleriaan.
2011 Sääolosuhteet vaihtelivat helteistä sateeseen, mutta SankariSporttileireillä riitti menoa ja meininkiä päivästä toiseen. Leirejä järjestettiin tänäkin vuonna kolme kappaletta; 6.–10.6 touhuttiin sekä Hyvinkäällä että Riihimäellä, ja 13.–17.6 vielä toisella leirillä Hyvinkäällä.
Ensimmäisellä viikolla saimme nauttia mahtavista hellekeleistä ja toisellakaan viikolla eivät onneksemme rankat sadekuurot meitä häirinneet. Lähes kaikki aktiviteetit toteutettiin ulkona, Hyvinkäällä Martin koulun ja Riihimäellä Urheilutalon monipuolisissa ympäristöissä. Todella kattavaksi ja erilaisia virikkeitä tarjoavaksi muodostettu leirien lajikirjo koostui mm. seuraavista lajeista; yleisurheilu, jalkapallo, sähly, pesäpallo, suunnistus, koripallo, temppuilu, tanoke, saliringette, käsipallo ja sumopaini. Lisäksi käytiin keskusteluita terveistä elämäntavoista & tietokonepelaamisesta ja Hyvinkään leireillä toteutettiin edellisenä kesänä menestykseksi osoittautunut bändirasti, jossa lapset pääsivät soittamaan oikeilla bändisoittimilla. Ensimmäisen viikon yksi kohokohdista oli, kun saimme Hyvinkään leirille vierailijoiksi kaksi pyörätuolikoripallon aktiivista harrastajaa, Keijo Kalvaksen ja Ari Kontkasen. Lapset kuuntelivat hiirenhiljaisina vierailijoita, pääsivät esittämään kysymyksiä heille ja lopuksi kokeilemaan itse pyörätuolissa istumista sekä pelaamista. Jotta jokaiselle mahdollistui tämä kokemus, saimme Suomen Vammaisurheilujärjestön kautta lainaksi leirille kaksi tuolia.
Hyvinkään leirit huipentuivat vastikään huippukuntoon remontoidussa Sveitsin uimalassa järjestettyyn seikkailupäivään, jossa lapset pääsivät nauttimaan auringosta ja uimisesta sydämensä kyllyydestä.
Innokkaita leiriläisiä riitti tänäkin vuonna jokaiselle leirille. Hyvinkään I leirillä lapsia oli 85 ja II leirillä 37. Riihimäellä sporttaili 39 lasta. Kolme leiriä pyöritettiin noin 40 ohjaajan voimin, joista osa kulki ryhmyreinä lasten mukana pisteeltä toiselle, ja osa pyöritti monipuolista lajikirjoamme. Ohjaajille järjestettiin toisella viikolla koulutuspäivä, josta heille jäi käteen kaksi todistusta. Tervetuloa ohjaajaksi- ja Järjestä tapahtuma- koulutuksista on varmasti hyötyä jatkossa.
Leireillä riitti iloa ja yhteishenkeä, ja vaikka laastariin ja kylmäpusseihin joskus turvauduttiinkin, vältyimme vakavilta tapaturmilta. Kuvagalleriassamme voit tutustua tämänkin vuoden tunnelmiin vauhdikkaiden kuvien kautta!
Elämäni Sankari ry kiittää kaikkia leirien järjestämiseen osallistuneita tahoja; ESLU:a, Hyvinkään ja Riihimäen kaupunkeja, nuoriso- ja liikuntatoimia, Hyvinkään Lions klubeja, Ragnar Ekbergin säätiötä, Hyvinkään uimalan henkilökuntaa, Martin koulun keittiötä, sekä tietysti leirien ohjaajia ja ennen kaikkea LEIRILÄISIÄ!
Vielä lopuksi muutama suora lainaus palautteista, jotka saimme mobiilipalvelumme kautta leiriläisten vanhemmilta:
”Ihan mahtava leiri! Ohjelma monipuolinen ja hyvin rytmitetty. Lapsi joka päivä palaa intona hymy korvissa, se kertoo kaiken!”
”Kivaa tekemistä monipuolisesti. Hyvät järjestelyt, ihanat vetäjät, huippuleiri! Lapsi nauttinut + oppinut uutta.”
”Tyttö tykkäsi kovasti ja odotti seuraavaa päivää innolla, monipuolista, ohjaajat ja ryhmyrit kivoja!”
2010 SankariSporttileireijä järjestettiin vuonna 2010 jo kolme kappaletta; 7.–11.6 järjestettiin leirit sekä Hyvinkäällä että Riihimäellä, ja 14.–18.6 vielä toinen leiri Hyvinkäällä. Vaikka leirien aikana saatiin vaihtelevasti sadetta ja aurinkoa, pystyttiin kaikki suunnitellut lajit toteuttamaan. Lajien kirjoon kuului tänä vuonna pallopelejä, yleisurheilua, suunnistusta, saliringetteä, tanokea, tanssia ja voimistelua, käsipalloa, perinnepelejä, minigolfia sumopainia sekä keskusteluja terveistä elintavoista ja tietokonepelaamisesta. Lisäksi Hyvinkään leireillä toteutettiin uutuutena bändirasti, jossa lapset pääsivät soittamaan oikeilla bändisoittimilla sekä leiridisko.
Leiriläisiä riitti jälleen jokaiselle leirille. Hyvinkään I leirillä lapsia oli 70 ja II leirillä 60. Riihimäellä järjestettiin tiivistunnelmaisempi leiri, jossa sporttaamassa kävi 30 lasta. Kolme leiriä pyöritettiin noin 40 ohjaajan voimin, joista osa kulki ryhmyreinä lasten mukana pisteeltä toiselle, ja osa pyöritti monipuolista lajikirjoamme. Leireillä riitti iloa ja yhteishenkeä, ja vaikka laastariin ja kylmäpusseihin turvauduttiinkin, vältyimme vakavilta tapaturmilta.
Elokuun alkuun suunnitellun Hyvinkään III leirin peruuntumisen vuoksi Sankarit osallistuivat edellisvuosien tapaan ESLU:n Tuusulan Sporttileirille. Reilun 80 lapsen leirillä nautittiin aurinkoisesta säästä ja viikon aikana ehdittiin tutustua lukuisiin tuttuihin ja tuntemattomiin lajeihin.
Kesän aikana Sankarit osallistuivat myös Vierumäen Leiritulille sekä Varsinais-Suomen Pesiksen alueleirille. Molemmilla leireillä Sankareiden rooli oli toteuttaa arvokeskustelut kohderyhmien parissa. Yhteensä leireillä tavoitimme lähes viitisen sataa lasta ja nuorta, sekä heidän vanhempiaan.
Elämäni Sankari ry kiittää kaikkia leirien järjestämiseen osallistuneita tahoja; ESLU:a, Hyvinkään ja Riihimäen kaupunkeja, nuoriso- ja liikuntatoimia, Hyvinkään Lions klubeja, Ragnar Ekbergin säätiötä, Hyvinkään uimalan henkilökuntaa, Martin ja Peltosaaren koulujen keittiöitä, sekä tietysti leirien ohjaajia ja ennen kaikkea LEIRILÄISIÄ!
Liikunnanohjaaja–opiskelija Teemu Koskimäki Haaga-Helia Ammattikorkeakoulusta laati työharjoittelunaan Elämäni Sankari ry:ssä kesällä 2010 leiriohjaajan oppaan. Opas on ladattavissa tästä.
2009 Vuoden 2009 SankariSporttileirit on saatu onnistuneesti tämän kesän osalta päätökseen. Leireillä urheili jälleen ennätysmäärä lapsia ja nuoria; ensimmäisellä leirillä 1.-5.6. osallistujia oli 90 ja 37 ohjaajaa, toisella leirillä 8.-12.6. 71 lasta ja 35 ohjaajaa. Leirijärjestäjien puolesta suuret kiitokset kaikille leiriläisille, ohjaajille, ESLU:lle, Hyvinkään kaupungille, Hyvinkään Lions klubeille, kaupungin nuorisotoimelle ja uimalan henkilökunnalle.
Lapsilta saamamme palaute on ollut jälleen positiivista. Vietimme siis jälleen erittäin antoisat kaksi urheilun täyteistä viikkoa Martin koulun ympäristössä! Tässä keskeisimpiä tunnuslukuja palautekyselystä, johon vastasi kaiken kaikkiaan 91 leiriläistä.
- 89 % vastaajista piti leiripäivää sopivan pituisena - 92 % vastaajista piti leirillä olleiden eri urheilulajien määrää sopivana - 91 % mielestä leirin ryhmä- ja lajipisteohjaajat onnistuivat tehtävässään hyvin tai erinomaisesti - 59 % piti sankaripistettä tarpeellisena - 80 % mielestä leirien ruoka oli hyvää.
Leireillä kokeiltiin monipuolisesti erilaisia ja osin jopa harvinaisempia lajeja. Varsinkin ensi kertaa leirillä tarjolla ollut sumopaini sai lapset innostumaan. Myös nassikkapaini oli monien mieleen. Nämä kaksi taistelulajia eivät kuitenkaan syöneet muiden perinteisempien urheilumuotojen suosiota, vaan monet lapset kertoivat kaikkien pisteiden olleen yhtä mukavia. Jalkapallon, pesiksen, yleisurheilun, koripallon ja sählyn lisäksi lapset pääsivät suunnistamaan kuvien avulla, testaamaan ketteryyttään TaNoKessa, frisbeegolfaamaan, lippupalloilemaan, pelaamaan saliringetteä sukupuolesta riippumatta sekä liikkumaan monien urheilullisten pihaleikkien lomassa. Toimintaympäristö oli erittäin kattava ja tarjosi hyvät puitteet kaikille lajeille. Urheilemaan päästiin monipuolisesti niin sisällä kuin ulkona, jos sää niin salli. Vaikka sää oli ajoittain hieman kolea, osui leirien kohdalle vain yksi rankkasateinen päivä, jolloin kaikki lajit jouduttiin siirtämään sisään. Se ei kuitenkaan päivää pilannut, vaan innokasta urheilua jatkettiin hieman tiiviimmässä tunnelmassa.
|