Toiminta

Elämäni Sankari ry on valtakunnallinen kansalaisjärjestöjen yhteistyöyhdistys. Yhdistyksellä on tällä hetkellä jäsenenä 28 jäsenyhdistystä.

Keskeinen toimintatapa on ryhmäinterventioiden järjestäminen. Projektiin kohderyhmää ovat 7-18 v nuoret, heidän vanhenpansa ja ohjaajat sekä valmentajat harrastusten parista. Toinen tärkeä toimintatapa on järjestää nuorisolle erilaisia positiivisia tapahtumia kuten Lasten Harrastemessuja, Elämäni Sankari teemapäiviä tai -teemaviikkoja. 

Elämäni Sankari ry on vahva toimija Hyvinkäällä ja eteläisessä Suomessa ehkäisevän päihdetyön alueella. Yhteistyötä tehdään paikallisesti erityisesti kaupungin sivistystoimen kanssa, mutta myös seuraavien kumppanien kanssa; seurakunta, IP-kerhotoiminta, MLL:n Hyvinkään yhdistys, 4H-kerhotoiminta, partiolippukunnat, urheiluseurat sekä ala- ja yläasteiden koulut sekä toisen asteen oppilaitokset.

Elämäni Sankari ry:llä on ollut merkittävä rooli Hyvinkään kaupungin päihde- ja huumestrategian synnyttämisessä ja käytännön toiminnan tasolla.

Elämäni Sankari ry päätti vuonna 2004 projektirahoitusvaiheensa. Tällöin tuli kuluneeksi 6 vuotta Elämäni Sankari projektin käynnistämisestä. Tulevaisuuden tavoitteena on vakiinnuttaa toimivia työtapoja ja lisätä yhteistyötä muiden päihdealan järjestöjen kesken. Yhdistyksen tulevaisuuden suunnitelmista saa lisätietoja toiminnanjohtaja Henrik Norrenalta puh. 040 535 9495.