"Valitsen itse" - Lappeenranta

Elämäni Sankari ry, Lappeenrannan kaupunki ja raittiustoimi solmivat keskenään alkuvuodesta 2006 yhteistyö- ja kumppanuussopimuksen, jonka avulla on tarkoitus tehostaa Lappeenrannan alueen ennaltaehkäisevää päihde- ja huumevalistustyötä valtakunnalliseen alkoholiohjelmaan sitoutuen.

Hankkeesta käytetään nimikettä "Valitsen itse". Sankareiden vastuulla on erityisesti alueen yläkoululuille suunnatut ryhmäinterventiot (7. luokat), vanhempainillat, hyvinvointikyselyt, liikuntatapahtumat, oppilashuoltoryhmien tapaamiset ja alueelliset foorumit. Kumppanuussopimuksen keskeinen merkitys on se, että ehkäisevän päihdetyön toteuttaminen Lappeenrannassa on entistä koordinoidumpaa, tavoitteellista sekä pitkäjänteistä.

Vuonna 2009 yhteistyö jatkuu. "Valitsen itse" -hankkeen toimintoja aletaan juurruttamaan osaksi pysyviä toimintamalleja. Peruskoulujen yläluokille suunnatut ryhmäinterventiot toteutetaan kaikilla yhteistyökouluilla, ja hanke laajenee käsittämään ehkäisevän päihdetyön toimintoja myös Etelä-Karjalan ammattiopistolla.


"Valitsen itse" -hankkeen raportti vuodelta 2006
"Valitsen itse" -hankkeen raportti vuodelta 2007
"Valitsen itse" -hankkeen loppuraportti 2006-2008

 

Lappeenrannan seudulla toiminnot on keskitetty viikolle 43, joka on Lappeenrannassa perinteinen ehkäisevän päihdetyön viikko. Sankarit ovat olleet mukana viikon toteutuksessa jo seitsämänä vuonna. Lappeenrannan seutukunnissa toimintoja on toteutettu vuosina 2009-2011.

Vuonna 2010 viikon 43 aikana vierailtiin paikallisissa yläkouluissa, Joutsenossa ensi kertaa, Lap-tuote säätiössä ja "Terveenä työelämään" projektin myötä II asteen Etelä-Karjalan Ammattiopiston yksiköissä.

Vuonna 2011 ehkäisevän päihdetyön viikolla vierailimme Joutsenon, Kimpisen, Armilan ja Itä-Suomen kouluilla, sekä Taipalsaaren koululla. Viikko huipentui Sankarisählyturnaukseen, jossa pelattiin kaikkiaan 32 ottelua! Kesämäenrinteen koululla sekä muissa seutukunnissa vierailtiin jo aiemmin syksyllä sekä osittain jo kevätkaudella. Etelä-Karjalan Ammattiopistossa on vierailtu tiheään vuodesta 2010 "Terveenä työelämään" projektin myötä. Projektin sivut löytyvät osoitteesta www.terveenatyoelamaan.fi

 

Sankareiden toimintamalli hyväksi käytännöksi 

Vuosikellolla kohti tavoitteellista ja suunnitelmallista ehkäisevää päihde- ja mielenterveystyötä peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa

Mood House Oy ja Elämäni Sankari ry ovat jo vuosia tehneet yhteistyötä ehkäisevän päihdetyön saralla erityisesti yllä mainituissa oppilaitoksissa. Toimintamallin isänä voidaan pitää hankeasiantuntijaamme Petri Kylmästä, joka on kehitellyt toimintamallia vuosina 2001-2011. 

Toimintamalli on linkitettävissä osaksi koulujen ja oppilaitosten opetussuunnitelmia. Lisäksi sen käytöllä voidaan koordinoida ja sitouttaa ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön eri toimia sekä toimijoita lukuvuoden ajanjaksolle. 

Toimintamalli on kehitetty Lappeenrannassa vuosina 2005-2008 "Valitsen Itse" hankkeessa. Hankkeen aikana toteutettiin systemaattinen tiedonkeruu peruskoulujen oppilailta, vanhemmilta ja koulujen rehtoreilta. Hankkeen arviointi toteutettiin itsearviointina vuosittain ja arviointi on esitelty hankkeen loppuraportissa. Lisäksi hankkeessa toteutettiin vanhempiin liittyvä ylemmän ammattikorkeakoulun laadullinen tutkimus. Lappeenrannan Raittiustoimisto on toteuttanut toimintamalliin kytkeytyvän ehkäisevän päihdetyön arvioinnin vuonna 2009. Toimintamallia arvioidaan vuonna 2011 käynnistetyllä toimintatutkimuksella yhdessä ammatillisessa oppilaitoksessa (tutkimus kesken).

Tutkimusten tulokset
Peruskouluihin, lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin kuvattiin ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön toimintamalli, jonka koettiin helpottavan toimintojen suunnittelua ja koordinointia. 

Kerätyn tiedon mukaan

1. Koulut ja oppilaitokset hyötyivät hankkeesta terveystiedon opetuksen sisältöjen osalta
2. Koulujen ja kotien yhteistyö vahvistui
3. Toimintamalli tuki perheiden ja nuorien kasvua
4. Toimintamalli tuki alueellista sosiaalista vuorovaikutusta ja kiinteyttä
5. Toimintamalli lisäsi järjestöjen ja muiden koulujen ulkopuolisten toimijoiden yhteistyötä
6. Suuri osa oppilaista ja opiskelijoista arvioi saaneensa uutta tietoa toimintamalliin kuuluvien ryhmäinterventioiden tuloksena
7. Suuri osa oppilaista ja opiskelijoista koki toimintamallin sisällöillä olleen suuri vaikutus omaan kielteiseen asenteeseen päihteiden käytön osalta
8. Vanhemmat arvioivat toimintamallin toimintojen tukeneen erittäin paljon omaa vanhemmuutta

Koko hyvän käytännön kuvaus on luettavissa Sosiaaliportin verkkosivuilla, jossa se on julkaistu 14.06.2011.

Lisätiedot: Petri Kylmänen, kouluterveyslähettiläs, sairaanhoitaja ylempi amk puh. 0400 936 436, 
Henrik Norrena, toiminnanjohtaja Elämäni Sankari ry puh. 040 535 9495


Lähteet: STM verkkouutinen vuosikellosta 14.6.11