Keskustelu
« Takaisin
| Vastaa viestiketjuun
| Maija Vantaalta |
Murkkujen liikkuminen
|
20.1.2009 18:50 |
Hei! Haluaisin avata keskustelua siitä kuinka saada 13 -vuotias nuori mies liikkeelle ja pois päivittäisestä tietokoneen käytöstään. Kyseinen käyttö ei ole vain satunnaista vaan mielestäni jo ongelmallistakin. Kyseessä on tuttavaperheen poika, joka on koukuttunut virtuaaliseen pelimaailmaan. Pelaaminen on tehnyt sen, että kaveri on jo jättänyt jalkapalloharrastuksensa ja muunkinlainen liikkuminen on jäänyt selvästi vähemmälle. Tilanne vaikuttaa sillä lailla perheemme hyvinvointiin, että meidän samanikäinen kaverimme on hyvin herkästi ottamassa vaikutteita kyseisestä pojasta. Siispä kiinnostaisi kuulla onko muilla ollut samanlaisia tilanteita edessään?
|
| Henrik Norrena |
Re: Murkkujen liikkuminen
|
20.1.2009 18:57 |
Moi! No nyt päästään itse aiheeseen. Olen aina ollut kova liikkumaan ja vannonut liikunnan nimeen. Omiin lapsiimme olemme iskostaneet myös kyseisen tavan ja ihan hyvin olemme siinä mielestämme onnistuneet. Murrosikäisen mielessä ajatukset tietysti ailahtelevat ja harrastuksen jättäminen on varmaan monella useastikin mielessä. Mielestäni kaikki lähtee kyllä kuitenkin kotoa ja netin / pelinkonsolin käyttöön liittyvistä säännöistä. Kyllä vanhempien vastuulla on valvoa, asettaa rajoja ja tuottaa tässäkin asiassa pettymyksiä jälkikasvulleen. Lapsesta huomaa taatusti sen eron, kun hän palaa ulkoa joko harrastusten tai vaan ulkoilun jäljiltä. Opetetaan lapsillemme liikkumisen riemua ja ollaan itse esimerkkeinä niin hyvä tulee. Joskus ei ole muuten huono vaihtoehto laittaa tietokone huilille nimimerkillä kokemusta on.
|
| Markku Jyväskylä |
Re: Murkkujen liikkuminen
|
28.1.2009 9:30 |
Minusta nykynuoret eivät tosiaankaan liiku edes omiksi tarpeikseen tarpeeksi. Heikko kuntoisuus näkyy sekä päälle päin että mm. heikontuneina Cooper-testi tuloksina vuosi vuodelta. Jotain tarttis tehdä?!
|
Vastaa viestiketjuun